Sosiaali- ja terveydenhuolto on Suomessa suuressa murroksessa. Väestön ikääntymisen myötä on löydettävä uusia innovatiivisia tapoja tuottaa ja järjestää palveluita laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.
Ei olekaan ihme, että viime vuosina myös palveluseteleiden ja ostopalveluiden markkina on kasvanut huomattavasti. Tämä on tarkoittanut monia uusia vaatimuksia: tarvitaan paitsi parempaa käytettävyyttä, myös yhteentoimivuutta uusien asiakas- ja potilastietojärjestelmien ja Kanta-palveluiden laajentuvien ominaisuuksien kanssa. Tämä vaatii meiltä ja muilta sote-digitalisaation parissa työskenteleviltä yrityksiltä kehitystahdin vauhdittamista.
Vuosi 2021 aloittaa Vaanalla seuraavan suuren muutosprosessin. Muutama vuosi sitten palvelusetelitoiminta irtautui omaksi itsenäiseksi yhtiökseen. Aloimme silloin laajentaa tiimiä ja sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioon ja tietojenkäsittelyyn liittyvää osaamistamme. Kun aloitimme, meitä oli viisi eikä omaa tuotekehitysosastoa vielä ollut – nyt meitä on 16, ja jo puolet meistä työskentelee tuotekehityksessä.
Viime vuonna heitimme hyvästit vanhalle asiakasnäkymällemme Extranetille ja kaikki käyttäjät siirtyivät uuden OmaVaanan pariin. Muutos oli iso askel hyvään suuntaan päätellen mm. siitä, että käyttäjien antamat arvosanat nousivat kokonaisella numerolla.
Seuraavaksi uudistamme palvelumme taustajärjestelmiä niin, että palvelun käytettävyys vastaa mahdollisimman hyvin sekä nykyisiin että tuleviin vaatimuksiin. Palveluseteleiden luomista joustavoitetaan ja laajennetaan niin, että myös ostopalveluiden ja henkilökohtaisten budjettien hallintaa koskevat tarpeet huomioidaan. Veloittaminen sekä veloitusten oikeellisuuden valvonta tehdään helpommaksi ja automaattisemmaksi. Maksuliikenteessä siirrytään ennakollisesta reaaliaikaiseen. Paljon muutakin on suunnitteilla.
Kysymme käyttäjiltämme säännöllisesti palautetta ja kirjaamme kaikki palautteet osaksi työjonoa, jolta kehityskohteita poimitaan käytäntöön vietäviksi. Nyt, kun pyrimme viemään palveluamme kertaheitolla isoja askelia eteenpäin, kuulemme mieluusti ajatuksianne laajemmin myös siitä, miltä tulevaisuuden mielestänne pitäisi näyttää.
Millä kaikilla tavoilla yksityisten palveluntuottajien sekä palveluntuotannon hallintaa voitaisiin parantaa niin, että sote-palvelut saadaan tuotettua jatkossakin laadukkaasti ja kustannustehokkaasti? Ja miten ylipäänsä varmistetaan sote-palveluiden nivoutuminen saumattomasti yhteen erityisesti heille, jotka tarvitsevat palveluita kaikkein eniten?
Tulemme kuluvan vuoden aikana keräämään eri lähteitä käyttäen joukon ihmisiä ja asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan meille ajatuksiaan aiheesta. Jos haluat ilmoittautua mukaan jo nyt, voit mainita asiasta tapaamisissa tai ottaa yhteyttä tuotejohtajaamme Tomi Päiväniemeen (tomi.paivaniemi@vaana.fi).
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille sote-sektorilla työskenteleville!
Kirjoittaja on Vaanan toimitusjohtaja Matti Parpala.