Vuoden Palveluseteliteko 2018 -palkinnon saajan etsintä on jälleen käynnistynyt. Vaana myöntää vuosittain asiantuntijaraadin valitsemalle taholle palkinnon merkittävästä palveluseteliteosta.
Vuoden Palveluseteliteko -palkinto on tarkoitettu innovatiiviselle ja esimerkilliselle taholle ansiokkaasta palvelusetelitoiminnan kehittämistyöstä. Kuka tahansa voi ehdottaa palkinnon saajaa.
Kunniamaininta myönnetään nyt neljättä kertaa, ja aiempina vuosina sen ovat ansainneet Lapin maakunta, Vaasan kaupunki ja Lahden kaupunki.
Ehdota vuoden 2018 palkinnon saajaa ja tutustu aiempiin voittajiin tästä linkistä.