Kehittäjätiimimme kasvaa – Tervetuloa Vaanalle, Jacopo!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Vaanan vuosi on alkanut vauhdikkaasti, ja teknologiatiimimme on nyt täydentynyt yhdellä uudella kansainvälisellä nimellä. Tervetuloa osaksi kasvutarinaamme, Jacopo Bufalino! 

Italialainen Jacopo on aloittanut vuodenvaihteessa Vaanalla ohjelmistokehittäjänä. Hänellä on ohjelmistoalan koulutus Torinon polyteknisestä yliopistosta ja aiemmin hän on työskennellyt muun muassa FCA Groupilla, EDISUlla ja Aalto-yliopistolla.

– Vaana vaikuttaa hyvin organisoidulta yritykseltä ja näyttäytyy ulospäin johtavana tekijänä kentällään. Vaanalaiset ovat innokkaita ja taitavia, Jacopo kuvailee ensimmäisen työskentelykuukauden jälkeen.

Jacopo suunnittelee aloittavansa ensi kesänä osa-aikaiset tohtoriopinnot. Opinnoissaan hän aikoo syventää osaamistaan tietoturvasta ja tietosuojasta – näistä opeista on hyötyä myös Vaanalla.

Suomeen pyrkiviä kansainvälisiä asiantuntijoita Jacopo haluaa rohkaista. Hän kuvaileekin Suomea erittäin aktiiviseksi IT-alan kehittäjäksi ja ohjelmistomarkkinaa kasvavaksi.

– Odotan innolla, että pääsen edistämään kansalaisten valinnanvapautta. Haluan tietysti myös saada lisää kokemusta ohjelmistokehityksestä ja ohjelmistoprojektien johtamisesta. Kaiken kaikkiaan Vaana on erittäin mukava yhtiö – pidän sekä uusista työkavereistani että työskentely-ympäristöstäni, Jacopo summaa.

Vaanalla on tälläkin hetkellä auki useita työpaikkoja. Vilkaise avoimet työpaikat tästä ja liity kasvavaan joukkoomme!

Read this text in English