Tämä Vaanan yhteiskuntasuhdepäällikön kirjoittama artikkeli on julkaistu alun perin Kauppalehden Debatti-palstalla 23.9.2019.
Kun palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan noin 10 vuotta sitten, kuka olisi uskonut, että arvoseteleistä muodostuisi lopulta yksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeisimmistä välineistä. Vuosien kokemuksista ja yhteistyöstä luulisi tähän mennessä syntyneen toimiva monituottajamalli, jonka oheen syntyneestä tietovarannosta voisi ammentaa vaikka muihinkin sote-uudistuksen kynnyksellä oleviin maihin.
Osittain syntyikin. Kehitettävää tosin näyttäisi olevan vielä, sillä vuoropuhelu ja tiedonkeruu vaikuttavat takkuavan monin paikoin vuosikymmenenkin jälkeen.
Elokuussa julkaistun selvityksen mukaan kunnissa on heikosti selvitetty palvelusetelin käyttöönoton vaikutuksia palveluiden saatavuuteen, laatuun tai kunnan talouteen. Tieto nostaa esille monta huolta, etenkin kun taloudellinen argumentti on yksi palvelusetelikeskustelun yleisimmistä.
Jotta saamme kasaan kestävän sekä tulevaisuuden tarpeita palvelevan monituottajamallia hyödyntävän palvelujärjestelmän, tarvitsemme siitä luotettavaa, jatkuvaa ja yhdenmukaista tietoa. Kymmenen vuoden jälkeen tiedosta ja hyvistä kokemuksista ei pitäisi olla puutetta. Yhdenmukaisten vaikuttavuusarvioiden puute yhdistettynä katkonaiseen vuoropuheluun tuottajien ja järjestäjien välillä on omiaan aiheuttamaan epäselvyyksiä. Yksi esimerkki näistä on palvelusetelin arvo.
Palvelusetelin arvon määrittämisen ja toimivan monituottajamallin ytimessä on, että kunnissa ymmärretään itse tuotettujen palveluiden kustannusrakennetta ja ollaan valmiita käymään keskustelua paikallisten palveluntuottajien kanssa. Jos esimerkiksi palvelusetelin arvo päätetään määrittää liian pieneksi, voi käydä niin, että yrityksiä tai järjestöjä ei ilmaannu tuottamaan palveluja lainkaan.
Kunnissa palvelusetelin arvo tulisi määrittää vastaamaan kunnan omia tuotantokustannuksia – tai säästöjä tavoiteltaessa enintään hitusen alle omien tuotantokustannusten. Jatkuva palvelusetelikustannusten arviointi ja setelin arvon korjaaminen yhdistettynä järjestelmälliseen laadunvalvontaan on askel kohti toimivaa, kustannustehokasta ja hallittua monituottajamallia.
On tärkeä muistaa, että säästön ei tulisi olla päällimmäinen syy järjestää palveluita palvelusetelillä, vaan syyn tulisi olla ennen kaikkea kuntalaisten laadukkaiden ja oikea-aikaisten palveluiden turvaaminen. Palvelusetelin kaltaiset välineet mahdollistavat nopeatkin korjausliikkeet ja paikallisen palvelutuotannon hyödyntämisen koko laajuudessaan, kun järjestäjällä on tarvittavat työkalut.
Palveluseteli olisikin syytä jatkossa nähdä tiedolla johtamisen välineenä. Tämä on mahdollista jo nykylainsäädännön puitteissa ja jo kartutettujen kokemusta pohjalta, sillä kunnilla ja tuottajilla on hurja määrä hajallaan olevaa tietoa aiheesta. Tämä tieto ja osaaminen tulee viimeistään nyt saattaa yhteen ja päättäjien käsiin yhdenvertaisen palvelujärjestelmän varmistamiseksi.
Välillä on syytä istua saman pöydän ääreen. Monituottajamalli ei voi toimia ilman kuntarajat ylittävää yhteistyötä, sujuvaa tiedonkulkua ja jatkuvaa dialogia.
Olli-Juhani Piri
Yhteiskuntasuhdepäällikkö
Vaana Oy